Tällä sivustolla voit seurata elämääni hevostemme Liisa ja Nellin, sekä koirien Renttu ja Ryskä kanssa. Asun itse tällä hetkellä kerrostalossa, joten hevoseni ovat täysihoitopaikalla maalla, ja varmasti pääsette kokemaan kanssani niin vuokralla olon ilot kuin surutkin.  

 

Kuva Ensin oli tallikoira Renttu. Renttu on monirotuinen, juhannuksena -04 syntynyt Renttupoika, joka on aina mukanamme tallielämää viettämässä.  Koiran suurinta herkkua on hevonkakka ja mieluisin harrastus on hiirien pyydystäminen. Rentun paras kaveri on Ryskä.

 Kuva

Sitten tuli Liisa. Tori-hannover risteytys tamma oikealta nimeltään Arbalette, jonka ostimme syyskuussa 2005. Liisa on -96 syntynyt Viron tuontihevonen. Erittäin osaava kouluhevonen, joka raskaasta rakenteestaan ja piilevästä kinnervammastaan huolimatta nauttii hyppäämisestä suunnattomasti. Aikanaan sillä on kuulemma hypätty 130cm ratojakin, mutta me emme ole raskineet hypätä metriä enempää. Liisa rauhallinen ja sympaattinen hevonen johon voi luottaa tilanteessa kuin tilanteessa.

   

Kuva

 

 Keväällä 2007 alkoi tuntumaan, että yksi hevonen ei riitä meille. Ensin yritimme astuttaa Liisan, mutta koko kesän yrittämisestä huolimatta se ei tullut kantavaksi. Niinpä alkoi hillitön hevosen etsintä, ja löysimme laumaamme täydennykseksi Patunellin eli Nellin. Nelli on 2004 syntynyt suokkitamma. Nelli on ratsuna välillä varsinainen sähikäinen, mutta erittäin rohkea hevoseksi. Ajettaessa Nellin voi melkein antaa vaikka pikkulapsen käsiin. Yhdessä rauhallinen Liisa ja rohkea Nelli tasapainottavat toisensa. 

 

 

Tässä on meidän uusin tuttavuutemme Ryskä. Tammikuussa 2008 syntynyt karjalan karhukoiran ja suomen ajokoiran sekoitus. Ryskä on varsinainen virtapiikki, sen kanssa ei aika tule pitkäksi. Tämän pojan pelastin piikille joutumasta. Renttu on Ryskän idoli, Ryskästä kasvoi iso koira jolla piisaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

 

 

Ilmainen www-laskuri